Vantaa-sopimus sisältää hyviä tavoitteita ja suuria uhkiaLauantai 5.9.2009 klo 13:14 - Jussi Saramo Kokoomus esitti Vantaan suurimpana puolueena muille valtuustoryhmien välisen Vantaa-sopimuksen tekemistä. Tarkoituksena oli turvata vaikeassa tilanteessa kaupungin palvelut ja talous. Tosiasiassa kokoomuksen esitys ei ollut niinkään säästöohjelma, vaan ideologinen yksityistämisohjelma. Meidän olisi pitänyt allekirjoittaa sopimus joka sisälsi valtavia yksityistämistoimia, joiden hinta ei ollut kenenkään tiedossa. Oman tulkintani mukaan kokoomuksen sopimus olisi tullut valtavan kalliiksi tulevaisuuden veronmaksajille. Koska kaikki valtuustoryhmät olivat mukana neuvottelemassa sopimusta, menimme mukaan mekin. Vihreillä, demareilla ja meillä oli paljon varaumia sopimukseen. Vihreillä ei kuitenkaan näyttänyt olevan mitään kynnyskysymyksiä, joten kokoomus oli niskan päällä neuvotteluissa. Moneen kertaan meinasi mennä usko, ja teki mieli irtisanoutua koko hommasta. Perussuomalaiset näyttivät alusta asti haluavan pysyä irti sopimuksesta, kuten aiemmin kirjoitin. Puolueella ei ollut esittää mitään muuta, kuin veroyksikön 0,25 pienempää korotusta. Erotuksen he olisivat käytännössä korvanneet lisäämällä entisestään Vantaan jo korkeaa velkaa. Kaikille muille puolueille tärkeintä oli, että Vantaa pysyy pinnalla, eikä syömävelan puolelle mennä. Investointivelka ei ole ongelma, mutta pikavippitalous ei sovi kunnalle sen paremmin kuin yksilöillekään. Vasemmistoliitto sai sopimukseen monia hyviä kohtia. Tärkeimpänä ehkäpä Vantaan oma nuorten ”yhteiskuntatakuu”: tavoitteena on taata kaikille alle 25-vuotiaille vantaalaisille nuorille työ-, koulutus- tai harjoittelupaikka. Lamasta selviäminen ei voi olla vain lyhytnäköistä taloudellista selviämistä. Mikäli iso joukko nuoria syrjäytetään, maksetaan siitä vuosikymmeniä inhimillistä ja taloudellista laskua.
Kokoomus halusi myös yksityistää Hakunilan alueen sosiaali- ja terveyspalvelut. Vasemmistoliitto teki asiasta kynnyskysymyksen, ja asia päätetään onneksi normaalin demokraattisen prosessin osana eikä sopimuksessa. Toivottavasti silloin apua saadaan myös perussuomalaisilta ja vihreiltä. Ehkäpä kaikkein typerin kohta sopimuksessa oli viiden terveysaseman lakkauttaminen. Todennäköisesti tällä toimenpiteellä ei olisi juurikaan saatu säästöjä, mutta kuntalaisten elämää se olisi haitannut. Yhdessä demarien kanssa saimme siirrettyä terveysasemista päättämisen osaksi normaalia demokraattista prosessia. Vasemmistoliitto halusi myös vuosittaiset viiden prosentin päästövähennykset sopimukseen. Vihreät ottivat kopin, ja Vantaa on nyt edelläkävijä päästöjen vähentämisessä. Samalla saadaan myös taloudellisia säästöjä. Kaikki voittavat, kunhan halua muutoksiin vain on. Ehkäpä kaikkein surkein asia sopimuksessa on siivous- ja ateriapalveluiden yhtiöittäminen. Maksajiksi joutuvat pienipalkkaisimmat kunnan työntekijöistä, mikäli heille aletaan tulevaisuudessa maksaa palkkaa yksityisen sopimuksen kautta. Siivouspalveluyrityksillä on myös ikäviä näyttöjä työntekijöiden oikeuksien polkemisessa, esimerkkinä mainittakoon Kiinasta tuotetut halpatyöläiset. Oma yhtiö on valitettavasti askel kohti yksityistämistä. Sopimuksen hyväksyminen ei ollut Vasemmistoliitolle helppoa. Sopimus ei todellakaan ole hyvä. Saimme kuitenkin monia hyviä asioita sopimukseen, joten yhtenä neuvottelijana voin jatkossakin katsoa itseäni peiliin. |
|
|
6.9.2009 23:30
Se kolmas pyörä
Alle 25 vuotiaiden syrjäytymiskierteen katkaisu on kiitettävä tavoite. Mitkä ne muut sopimuksen hyvät asiat ovat? |
|
8.9.2009 17:39
Jussi Saramo
Me uskotaan joukkovoimaan ja tehdään politiikkaa valtuustoissa, lautakunnissa, eduskunnassa, järjestöissä jne. Nämä toimintatavat eivät ole vastakkaisia. Näin Vasemmisto on aiemminkin saavuttanut yhteiskunnalliset voittonsa. |
|
27.9.2009 6:24
Tarhapuiston koulun puolesta
Lainaus Vantaan Sanomista |

Uusimmat kommentit
Voihan Venäjä! Peace 24.7.2010 18:23
Voihan Venäjä! Jussi 24.7.2010 17:06
Voihan Venäjä! Peace 24.7.2010 16:35
Kannattaako yrittää? Jussi Saramo 24.7.2010 15:43
Kannattaako yrittää? Joe 9.7.2010 0:43