Vantaalla sopimukset on tehty rikottaviksiTiistai 17.11.2009 klo 0:22 - Jussi Saramo Yömyöhään jatkuneen kaupunginvaltuuston jälkeen en jaksa kovin kummoista blogimerkintää asiasta kirjoittaa. Koko päivän kestäneen kokouksen tuloksena Vantaalla on nyt uusi budjetti jonka sanotaan perustuvan Vantaa-sopimukseen. En oikein tiedä mitä ajatella asiasta. Viime keväästä asti on toisteltu, ettei "tehdä samoja virheitä kuin viime lamassa" ja leikata nuorten hyvinvoinnista. Valtuustoryhmien hyväksymän Vantaa-sopimuksen valopilkkuja olikin seuraava kirjaus: "...painopistealueena on panostaa kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalveluihin erityisesti lasten ja nuorten syrjäytymisen estämiseksi. Po. tulosalueille palkataan työllistämisvaroilla lisää henkilökuntaa tavoitteen saavuttamiseksi. Palvelutaso näissä toiminnoissa säilytetään vähintään vuoden 2009 tasolla." Tänään valtuusto sitten päätti panostaa kulttuuripalveluihin leikkaamalla lähes 300 000 euroa, liikuntapalveluihin leikkaamalla 100 000 ja nuorisopalveluihin leikkaamalla lähes 200 000 euroa (luvut ulkomuistista). Kysyin moneen kertaan miten leikkaamisen voi tulkita "panostamiseksi". En saanut vastausta. |
Uusimmat kommentit
Mitä on populismi? Jussi Saramo 2.9.2010 12:44
Mitä on populismi? Sami Suomalainen 1.9.2010 20:54
Asumisen hinta alas! Jussi Saramo 31.8.2010 12:07
Asumisen hinta alas! Mikael 31.8.2010 1:38
Eläkekeskustelu harhateillä Jaakko Portti 30.8.2010 12:08