Kreikkalaiset keinottelun uhreina
Sunnuntai 2.5.2010 klo 17:10 - Jussi Saramo
Otsikon näkökulmaa en ole suomalaisessa keskustelussa juuri huomannut. Tuntuu, että Kreikan ja euroalueen kriisin todelliset syyt halutaan piilottaa syyttämällä vain kreikkalaisia itseään tilanteesta.
On totta, että Kreikkaa aiemmin hallinnut oikeisto vääristeli talouden tunnuslukuja, jotta kukaan ei huomaisi tilanteen vakavuutta. Totta on myös, että Kreikan valtio on ottanut paljon velkaa. Suomessa uutisoitiin kai ihan todenmukaisesti myös kreikkalaisten työntekijöiden saamia erikoiselta kuulostavia lisiä, joita nyt aiotaan karsia.
Lisät ovat olleet keino korottaa kreikkalaisten kohtuuttoman alhaisia palkkoja. Kreikkalaisten saamat palkat eivät ole lisineenkään länsi-, keski- tai pohjoiseurooppalaisella tasolla. Hinnat sen sijaan ovat eurovaluutan mukana kohonneet todella korkeiksi.
Nuoria kreikkalaisia sukupolvia on kutsuttu ”700 euron sukupolveksi”. Kun 700 euron palkasta menee vuokraan vaikkapa 500 euroa ja kaikki muutkin elinkustannukset ovat nousseet euron myötä, ei tarvitse ihmetellä miksi nuoriso kapinoi. Olen samaa mieltä kuin Paavo Arhinmäki, että IMF:n vaatimukset ovat kohtuuttomia tavallisille kreikkalaisille.
Kreikan valtion lainamäärä ei sekään ole mitenkään erityisen korkea moniin muihin maihin verrattuna. Enkä osaa pitää kaikkia kreikkalaisia syyllisinä edellisen hallituksen huijaukseen, eivät kai kaikki suomalaisetkaan ole syyllisiä vaikkapa Suomen hallituksessa paljastuneeseen korruptioon?
Kreikka ei ole yksin. Irlanti olisi kaatunut ilman Saksan lupausta pelastaa euromaat tarvittaessa. Islanti on tavallaan selvitystilassa. Irlannissa ja Islannissa oikeistolaiset hallitukset vetivät ideologisella julkisen sektorin alasajamisen ja keinottelun vapauttamisen politiikalla talouden Kreikkaakin pahemmin kuralle.

Kreikka ei ole poikkeus. Huomioi, että kestävimpien talouksien joukossa ovat korkean kokonaisverotuksen ja palvelutason Pohjoismaat.
Kreikan ajoivat polvilleen poikkeuksellisen korkeiksi nousseet lainakorot. Kun markkinat alkoivat ajaa Kreikkaa alas, syntyi itseään vahvistava kierre, joka voitiin katkaista vain valtioiden väliintulolla.
Nyt esitetään, että muut euromaat pelastavat Kreikan antamalla tälle lainaa. On jopa uutisoitu kuinka paljon jokainen suomalainen lahjoittaa kreikkalaiselle, vaikka kyseessä on laina. Toisaalta pääministeri Vanhanen syyllistyi ylilyöntiin esittämällä, että Kreikalle lainaaminen on hyvä bisnes Suomelle.
Turun Sanomat on jostain syystä poistanut vasemmiston vappujuhlintaa käsitelleen uutisensa netistä, mutta ilmeisesti Esko Seppänen oli vappupuheessaan todennut, että nyt ollaan jälleen kerran pelastamassa pankkeja eikä niinkään Kreikan kansaa. Myös suomalaisia pankkeja. Tänään Raimo Ilaskivi totesi saman kolumnissaan.
Kreikkaa ei siis saa päästää konkurssiin, koska pankeille tulisi luottotappioita. Kreikkaa ei myöskään voi päästää konkurssiin yhteisen eurooppalaisen valuutan tähden. Toisaalta Kreikka ei voi harrastaa itsenäistä rahapolitiikkaa ja pelastaa siten itseään, ja jää siksi riippuvaiseksi muista euromaista. On kohtuutonta, että Kreikalta vaaditaan IMF:n sanelemaa totaalista kurjistumista, jotta se saisi samaan hintaan lainaa kuin muutkin maat.
Koko ongelman ytimessä on euroalueeseen sisäänrakennettu eriarvoisuus, totuuden jyvä, jonka sokea kana Timo Soinikin on yllättäen löytänyt. Euroalueen edut ovat usein ristiriitaiset, jos Saksa hyötyykin vahvasta eurosta, on se myrkkyä Kreikalle. Suomenkin metsäteollisuus on ollut välillä pulassa heikon Ruotsin kruunun kanssa.
Kreikan talouden tunnusluvut eivät lopulta ole niin kovin dramaattiset. Maailmantalouden kannalta paljon huolestuneempi pitäisi olla vaikkapa Yhdysvaltain uskomattomasta velkamäärästä. Yhdysvalloissa suuren julkisen velan päälle tulee vielä giganttinen yksityinen velka, yhteensä kansantaloudella on velkaa yli kolminkertaisesti bruttokansantuotteeseen.
Kreikka oli riittävän pieni valtio, jotta spekulaattorit saivat sen polvilleen. Seuraavana vuorossa voi olla Portugali. Ennen kuin suuret taloudet Italia ja Espanja joutuvat liipasimelle, olisi syytä miettiä, onko yhteisvaluutalla sittenkään tulevaisuutta ilman merkittäviä muutoksia. Olen itse aina kannattanut Euroopan yhdentymistä, mutta se ei voi toimia nykymallissa, jossa markkinat keräävät hyödyn ja osa maista maksaa kovan hinnan.
Uusimmat kommentit
Mitä on populismi? Jussi Saramo 2.9.2010 12:44
Mitä on populismi? Sami Suomalainen 1.9.2010 20:54
Asumisen hinta alas! Jussi Saramo 31.8.2010 12:07
Asumisen hinta alas! Mikael 31.8.2010 1:38
Eläkekeskustelu harhateillä Jaakko Portti 30.8.2010 12:08